Haluatko töihin loistoristeilijälle? Lue tästä vinkit.

Aurinko paistaa, vieressä hohtaa turkoosi Karibianmeri ja edessä siintää taas uusi eksoottinen satama: työnteko loistoristeilijällä on välillä makeaa kuin sokerinen cocktail. Monesti se taas on pelkkää arkistaa raadantaa. Nämä maailman meriä kyntävät jopa 4 000 ihmisen jättialukset kymmenine eri työntekijäkansallisuuksineen ovat kuin omia kelluvia kaupunkejaan. Jututin kansainvälistä laivaelämää kokeneita suomalaisia heidän laivakokemuksistaan.

Vantaalaisella Veeralla oli lapsuudestaan lähtien unelma: lähteä jonain päivänä töihin loistoristeilijälle, tutustumaan maapallomme kaukaisiin kolkkiin.

Vuonna 2010 hän sitten vihdoin pääsi toteuttamaan haaveensa. Veera Soppi pestattiin tuolloin Disney Cruise Line –yhtiön Disney Magic –aluksen kylpyläosastolle hierojaksi. Laivaan mahtuu matkustajia 2 700, ja henkilökuntaa 950.

Disney Magic tekee vuodenajasta riippuen 4-12 yön risteilyitä eri reiteillä ympäri maailmaa. Veeran aloittaessa työt alus oli Välimeren turneella.

– Barcelona oli kotisatama. Malta, Napoli, Palma de Mallorca, Villefranche, Tunisia ja Korsika olivat yleisimmät satamat, joissa kävimme, kertoo Veera. Euroopasta suosikiksi nousi Napoli.

– Hyvä ruoka, ihanat ihmiset ja uskomattoman kaunis kaupunki tekivät vaikutuksen. Lisäksi löysin lempisuklaakauppani, jossa kävin usein.

Veera viihtyi Disneyn palkkalistoilla tasan vuoden ajan, josta neljä kuukautta oli palkatonta lomaa. Disney Magicin lisäksi hän paiskoi kahden kuukauden ajan hommia samankokoisella sisaraluksella, Disney Wonder Cruiserilla.

Liikkuvan työpaikan myötä Veera pääsi ensimmäistä kertaa ylittämään Atlantin, joka oli hänen mukaansa huima kokemus.

– Kyseessä oli pisin aika mitä olin ollut merellä, ilman että käy maissa
ollenkaan, saati että edes näkisi maata. Taisi olla viisi päivää putkeen.

– Meren ylitys myös tarkoitti minulle, että pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni Karibialle ja Yhdysvaltoihin. Käynti Hollywoodissa oli unohtumaton kokemus. Sinne pääsemisestä olin pienestä pitäen haaveillut.

st.thomas ja jotai muuta 003

Veera ja Disneyn alus Karibian St. Thomasin saarella

Los Angelesin lisäksi Pohjois-Amerikan länsirannikolta jäi mieleen Meksikon Cabo San Lucas. Karibian kohteista tutuiksi tulivat mm. Grand Cayman, Cozumel, St. Thomas, Barbados ja Martinique.

– Lisäksi Disney Cruise Linella on oma saari Bahamalla, Castaway Cay, johon ei pääse kuin heidän laivoillaan. Siellä tein rannalla hierontoja, merinäköalallisessa mökissä.

– Kaikista kaunein ja lempipaikkani oli Guadeloupe, jossa ensimmäistä kertaa pääsin oikealle vesiputoukselle, oikeaan sademetsään, Veera muistelee.

Laivavuoteen mahtui monenlaisia hienoja hetkiä, mutta niistä eräs rauhallinen ilta Meksikon Riviera-risteilyllä on jäänyt erityisen hyvin Veeran mieleen.

– Olimme työkaverin kanssa span yksityisessä ulkoterassihuoneessa katsomassa kaunista auringonlaskua, kun näimme lauman delfiineitä hyppivän aivan laivamme vieressä. Samassa hieman kauempana laivasta nousi merestä valaita, jotka päräyttivät vettä ilmaan.

Aluksen kapteeni oli omalta kanneltaan huomannut saman luonnonilmiön ja ilmoitti asiasta matkustajille kajauttamalla ilmoille Disneyn tunnusmusiikin.

– Silloin tajusin, kuinka taianomaisesta retkestä oli kysymys, Veera fiilistelee.

Tiukka työtahti

Veera pääsi merille töihin saatuaan risteilylaivoille hoitohenkilökuntaa välittävän One Spa World –firman yhteystiedot selville tutuntutun kautta. Netissä tietoa oli vähänlaisesti.

– Pian ilmeni, että haastattelut tulevat ensimmäisen kerran Suomeen. Otin
suoraan yhteyden haastattelijaan, menin haastatteluun ja sain heti
kutsun Lontooseen koulutukseen.

malta, naples, ship 002 (2)

Välimeren satamat tulivat Veeralle tutuiksi.

Kahden Englannin viikon aikana hänestä leivottiin spa massage therapist. Veeralla oli ennestään urheiluhierojan pätevyys ja kaksi vuotta yritystoimintaa takana Helsingissä.

– Tein laivalla urheiluhierontaa sekä koulutuksissa oppimiani hoitoja, esimerkiksi kuumakivihierontaa, bambuhierontaa, sekä kuorivia ja puhdistavia merilevähoitoja niin yksilöille kuin myös pariskunnille toisen kollegan kanssa.

Vaikka työpäivät saattoivat venyä 13-tuntisiksi, Veera kokee olleensa erittäin etuoikeutettu asemansa vuoksi: kylpyläosaston työntekijät saivat vapaa-ajallaan käyskennellä laivan julkisissa tiloissa ohjelmista ja palveluista nauttien. Monen muun työntekijäryhmän oli tyytyminen erillisiin henkilökuntabaareihin, -ruokaloihin, -kirjastoihin ja –kuntosaleihin.

– Erikoislupaa hakemalla pääsimme myös syömään ravintoloihin. Saimme jopa käyttää ulkokannella olevia uima-altaita sekä poreammeita, leffateattereita unohtamatta. Saimme todellakin nauttia glamourista.

– Harvat vapaapäivät muistankin upeina minilomina, jotka olivat jokaisen raadetun työtunnin arvoisia, sillä tekemistä löytyi heti aamusta iltashow:hun asti, Veera hehkuttaa.

Loistoristeilijöihin liitetystä hohdokkuudesta pääsi omalla tavallaan osalliseksi myös helsinkiläinen Lotta Lindroos, joka vaihtoi kuutisen vuotta sitten Viking Linen tuottajan työnsä kuuden kuukauden ajaksi Celebrity Cruises –laivayhtiön assistant cruise managerin pestiin.

Lotta DR 1.jpg

Lotta pääsi kokemaan loistoristeilijöiden eron verrattuna Viking Linen maailmaan.

Hänen aluksekseen valikoitui Celebrity Century, johon mahtuu yhteensä 2 657 matkustajaa ja henkilökunnan edustajaa.

– Kerkesin puolen vuoden aikana tehdä vuonot ja Skandinaaviset pääkaupungit, mutta pääosin tein Välimeren 10- ja 11-päivän risteilyitä. Ulos pääsi käymään esimiehen roolissa vaihtelevasti, mutta sanotaanko että 3-4 kertaa yhden risteilyn aikana.

– Viihdetiimissä kun työskentelee, saa pukeutua kolme kertaa risteilyssä iltapukuun ja minun työhöni kuului jopa juoda cocktailit näinä iltoina asiakkaiden kanssa.

Lempikohteekseen Lotta mainitsee Ranskan Villefrancen maukkaan ruoan ja kauniin sataman vuoksi. Maisemat olivat myös erityisen upeita saavuttaessa Maltalle sekä kierrellessä Norjan vuonoilla.

Lotan tehtävänä oli johtaa laivan toimintatiimiä, joka järjestää asiakkaille aktiviteetteja. Päivät venyivät pitkiksi risteilyohjelmia laatiessa ja tapahtumia vetäessä.

– Ohjasin välillä toimintaa aamukuudesta kahteen yöllä seitsemänä päivänä viikossa, sisältäen jokailtaisen teemaillan yömyöhään – eli pukeuduttua tuli 50-luvun hopsockmaisesti, villiin 70-lukuun ynnä muuta.

– Uutena kokemuksena tulivat jokapäiväiset TV-kuvaukset ja haastattelut, kun kuvasimme kohdeinfoa 24h vuorokaudessa toimivalle TV-kanavalle. Työ vaihteli esimiestyöstä tanssimiseen ja parhaimmillaan neljä kertaa päivässä bingon peluusta gaalojen juontamiseen. Rankkaa mutta niin opettavaista, Lotta tuumii.

Ei vapaapäiviä

Pääperiaatteena laivaelämässä on, että jokainen päivä on työpäivä ja sopimukset kestävät yleensä 4-8 kuukautta kerrallaan. Tämä kerrotaan hakijoille etukäteen, mutta ei aina niin suorasanaisesti.

Screen Shot 2018-04-23 at 14.28.43.png

Lotta istuu kolmantena oikeasta alakulmasta laskien.

– Minulle annettiin hieman ruusuisempi kuva työajoista puhelimitse ja meilitse, kuin mitä totuus oli paikan päällä, Lotta kertoo.

Hän toteaakin loistoristeilijällä puurtamisen eroavan tutusta ruotsinlaivatyöstä etenkin työehtojen puolesta.

Activity teamillani oli rullaava työaikataulu eli joka neljäs päivä osa päivästä oli vapaata, mutta itselläni esimiehenä sellaista ei ollut. Seitsemän päivää viikossa monta kuukautta putkeen oli rankempaa alkuun kuin osasi odottaa.

– Suomen työehtosopimusten mukaan sinulla on esimerkiksi esimiehenä 10 päivää töitä ja 10 päivää vapaata. Minulta kysyttiinkin todella usein hymyssä suin minkä ihmeen takia lähdin karibianristeilijöille, jos työsopimukseni oli Itämerellä näin hyvä, kertoo nykyisin taas Viking Linen listoilla toimiva Lotta.

Suomalaisen lainsäädännön paremmuuden huomasi myös espoolainen Leila Rönnlund tehdessään neljän kuukauden ajan töitä Royal Caribbean Cruise Linesilla vuonna 2010.

– Eiväthän nuo työehtosopimukset ole ollenkaan meidän suomalaisten luokkaa – että tehdään kuuden kuukauden sopimuksia ja olet joka ikinen päivä töissä ilman yhtään vapaapäiviä. Suomen lippu on paras lippu, hän hehkuttaa.

Leila painoi itse duunia Vision of the Seas –laivan vastaanotossa. Alukseen mahtuu 3 200 ihmistä.

– Loppuvaiheessa rupesin olemaan jo aika väsynyt.

Leila

Leilalla oli laivalla norjalainen kämppis. Hyttien jakaminen on tavanomaista.

-Jaoin yhden norjalaisen tytön kanssa hytin, jossa ei ollut ikkunaa. Kotiin tultuani ihmettelin herätessä että mikä on tuo kirkas valo. Kun avasin silmät, totesin että sehän on aurinko, hän kertoo.

Vaikka kokemus oli hänen mukaansa monella tapaa rikastuttava ja etenkin Norjan rannikko ja Välimeri tekivät vaikutuksen, Leila palasi mielellään Suomen risteilymaailmaan. Nykyisin hän on Finnlinesin palveluksessa.

Lotta suosittelee loistoristeilijöille hakemista ihmisille jotka janoavat uusia kokemuksia, eivät karta kovaa työntekoa ja ovat luonteeltaan sosiaalisia.

– Näin jälkiviisaana neuvoisin ottamaan mieluummin normaalin työntekijän paikan ensimmäisenä – ulkopuolisena esimiehenä oli haasteellista oppia tuntemaan organisaatio, joka oli paljon hierarkkisempi kuin meilläpäin. Aikaa opettelemiseen ei pahemmin jäänyt, eli kantapään kautta tuli opittua monia asioita.

Leilalle suurin yllätys oli amerikkalainen konservatiivisuus ja siitä kummunneet tiukat käyttäytymissäännöt merellä.

– Vaikka olen koko ikäni tehnyt asiakaspalvelussa töitä, niin amerikkalaiset ovat kaikista vaativimpia: small talkia, sir-mam –nimellä puhuttelua, keinotekoista hymyilyä. Jouduin myöskin värjäämään punaiset hiukseni, koska britti-esimies totesi että punainen on liian räikeä hiusväri, vaikka olin lähettänyt kuvan itsestäni etukäteen, Leila kertoo.

Leila ja Vision-laiva.jpg

Leilan punaista hiusväriä ei katseltu hyvällä.

Rankinta työtä ravintolassa

Risteilylaivojen fyysisesti rankimpiin pesteihin kuuluu ravintolatyöskentely. Silti tällekin alalle on muutama seikkailunnälkäinen suomalainen eksynyt, kuten vantaalainen Lauri Ahonen.

Hän päätyi Disney Wonderille kuuden kuukauden ajaksi hommiin vuonna 2010 nähtyään Disney Cruise Line -firman ilmoituksen työvoimatoimiston sivuilla.

– Vaikka etukäteen tiesin työmäärän olevan kova, niin kyllä se työn raskaus pääsi silti yllättämään, kertoo Lauri.

– Töitä tehdään 80-90 tuntia viikossa. Peruspäivän aikataulu on seuraava: 7.30-10.30 aamiaisvuoro, 11.30-14.30 lounasvuoro ja klo 17-23 illallisvuoro.

-Ainut mahdollisuus sosiaaliseen elämään on käytännössä illalla töiden jälkeen, joten yöunet jäävät helposti lyhyiksi. Lounaan ja illallisen välillä on pakko nukkua päiväunet.

Samaa selittää nyt jo kuusi vuotta Celebrity Cruises –firman palkkalistoilla ollut lahtelainen Saara Jäntti. Hän aloitti vuonna 2012 työt 4 120 ihmistä vetävän Celebrity Eclipse –laivan ravintolassa ja on sen jälkeen tehnyt useita jopa 8 kuukauden pituisia sopimuksia Celebrity-firman eri laivoilla.

– Elämäntyyli laivassa on tosi erilainen. Yössä ei tule nukuttua yli neljää tuntia, sillä illalla ja yöllä on kaikki sosiaalinen elämä, Saara kertoo.

Hänen laskujensa mukaan unta tulee saatua palloon noin 6-7 tuntia per vuorokausi, mutta pienissä pätkissä.

-Kuulostaa hurjalta, hän pohtii.

Celebrity Eclipse 030.JPG

Saara tietää, että “Ship life” eli laivaelämä imaisee helposti mukaansa.

Oman lisähaasteensa tuo jatkuva liikkeessä olo: Saara laihtui ensimmäisen puolen vuoden aikana 25 kiloa joutuessaan olemaan koko ajan jaloillaan hostessin työssään.

– Alku oli tosi rankkaa. Sattui joka paikkaan. Olin varautunut pahimpaan, mutta totuus oli suurin piirtein yhtä paha tai pahempi, hän nauraa.

Laurille taas oltiin työhaastatteluvaiheessa lupailtu, että hän pääsisi aiemman kokemuksensa perusteella laivan fine dining -ravintolaan töihin. Perillä kuitenkin selvisi, että kaikki aloittavat apulaistarjoilijoina perusravintolassa, eikä ensimmäisen sopimuskauden aikana ole mahdollista edetä.

Karibianristeilijöillä töitä paiskineet suomalaiset myöntävät, että väsymys on yleinen seuralainen laivalla. Toki nukkumatin valtakunnassa voi halutessaan viettää koko ilta- ja aamuvuorojen välisen taukonsa, mutta se tapahtuu sitten sosiaalisen elämän kustannuksella: Saara kertoo Celebrityn laivoilla olevan joka ilta kahdet crew-bileet, karaokea ja toisinaan erityisjuhlat asiakastiloissa.

-Jotkut hippaavat huolella, itselläni ei kestä kunto, hän nauraa.

Henkilökuntabileet ovat aikamoinen kokemus villin menonsa vuoksi.

-Naisena kun menee laivalle töihin, niin vientiä olisi kyllä. Minua ei ole ikinä elämäni aikana pyydetty niin paljoa treffeille.

Toisaalta tiiviissä työyhteisössä juorutkin leviävät nopeaan, joten Saaran mielestä on parempi vetää varovaista linjaa.

– Kulttuuri on niin erilainen laivalla, että välillä tulee sellaisia ”hitto, mä hyppään tuolta kannelta” –kohtauksia. Välillä on niin väsynyt olo ja koti-ikävä vaivaa, hän harmittelee.

Toisaalta mahtaviakin hetkiä on mahtunut viimeiseen viiteen vuoteen useita.

-Karibialla paras muisto on St. Maartenista, jossa oli hyvä fiilis ja kuljimme vesitaksilla ympäriinsä. Menin rannalle ja luin kirjaa, ja ajattelin ”ehkä tämä on ihan hyvä juttu”, hän hymyilee.

Työkavereita ympäri maailmaa

Laurin mukaan positiivisinta laivaelämässä oli kansainvälinen työilmapiiri. Kiireestä ja pitkistä päivistä huolimatta tunnelma oli aina todella mukava, eivätkä kulttuurikonfliktit vaivanneet.

disney 0111 050.JPG

Lauri tutustui laivalla ihmisiin eri puolilta maailmaa.

– Työkavereita oli ympäri maailmaa, meidän laivalla muistaakseni 40 eri maasta. Lähimmät ystäväni olivat Kanadasta, Britanniasta, Espanjasta, Ranskasta, Ruotsista ja Perusta sekä Chilestä.

– Euroopasta oli nuorempia työntekijöitä, jotka olivat mukana “haluan nähdä maailmaa” fiiliksellä, kuten minäkin. Intialaiset, aasialaiset ja eteläamerikkalaiset olivat laivalla oikeasti tienaamassa rahaa perheelleen ja säästivät joka dollarin.

Lotta muistelee Celebrity Centurylla olleen lähemmäs sata eri kansallisuuksien edustajaa.

– Paljon aasialaisia, karibialaisia, kanadalaisia. Omassa tiimissäni oli edustettuna USA, Kanada, Jamaika, Trinidad & Tobago, ja Suomi tietysti. Olin tosin ainoa suomalainen tällä laivalla.

Veera kertoo myös olleensa useimmiten ainoa suomalainen tiimissään, mutta se oli vain positiivinen asia.

– Sanoisin, että laivalla työskenteli ihmisiä kaikkialta muualta, paitsi täältä meidän pohjoisesta. Kaikista eniten oli amerikkalaisia, filippiiniläisiä, brittejä, eteläafrikkalaisia sekä kiinalaisia.

– Se olikin ihmisille iloinen yllätys, kun laivaan astui vaaleahiuksinen tyttö Suomesta. Oli niin monia jotka eivät edes tienneet missä Suomi sijaitsee. Oli ihanaa oppia tuntemaan uusia ihmisiä uusista maailmanosista, hän miettii.

Veera kertoo kuulleensa yllättävistäkin ihmiskohtaloista, kuten tuoreista vanhemmista jotka olivat yhdeksän kuukauden sopimuksella töissä elättääkseen sukua kotona.

– Huomasin, että monelle laivalla työskentely ei ole halukysymys, vain ainoastaan tie saada joskus kunnon elämä kotimaassaan.

– Nämä ihmiset ja ihmistarinat avasivat silmäni niin hyvässä kuin huonossakin. Ja se positiivisuus: ihmiset olivat niin iloisia ja positiivisia, että se tarttui väkisinkin!

Myös Laurille jäi laiva-ajasta pääasiallisesti hyviä muistoja.

– Lämpimimmin  muistelen aurinkoisia päiviä, joita vietimme ystävien kanssa satamaa lähellä olevan hotellin allasalueella Cabo San Lucasissa. Ja kaikki muu mitä pääsi ihanien ihmisten kanssa tekemään, hän kertoo.

Saaran mukaan uvuttavuudestaan huolimatta laivaelämä imaisee helposti mukaansa.

18447263_456230178044597_4062579475962788295_n.jpg

Työkavereiden kanssa vietetään myös vapaa-aikaa laivalla. Saara on kolmas vasemmalta ylhäältä.

Laivalla ruokatarjoilu pelaa, pyykit pestään puolestasi ja ystävät löytyvät saman laivan katon alta. Koko ajan näkee uusia satamia ja välillä pääsee kattoterassille nauttimaan upeasta auringonlaskusta. Rahaa jää hyvin säästöön, kun elinkuluja ei ole ollenkaan.

-Tosi paljon ihmiset huijaavat itseään, että tämä on viimeinen sopimus, Saara myhäilee.

Haluatko loistoristeilijälle töihin?

Floridan Miamissa asuva turkulainen Maria Mattson vastaa Royal Caribbean Cruise Lines –laivayhtiön “Guest Services” –osastosta. Hänen tehtävänään on haastatella laivan eri osastoille töihin hakevia ihmisiä, etenkin jos he ovat hakemassa esimies- tai asiakaspalvelutehtäviin. Maria vastaa tässä muutamaan yleisimpään hakijoita askarruttavaan kysymykseen.

Miten Royal Caribbean Cruise Linesille voi hakea töihin?

– Nettisivumme Royalcareersatsea.com on paras paikka. Netin kautta voi lähettää meille CV:n, ja otamme sitten yhteyttä. Haastattelut tehdään puhelimitse tai Skypellä. Jos ei kuule heti meistä, ei kannata ajatella ettei saanut työtä: vastausaika on yleensä 2 viikkoa – 2 kk. Minuunkin voi ottaa suoraan yhteyttä jos on kysyttävää (MMattsson@rccl.com).

Onko laivalle vaikea päästä töihin?

Ei ole mitenkään hirveän hankalaa. Ihmisiä ylennetään koko ajan ja vaihtuvuus on suurta. Haluaisinkin enemmän suomalaisia töihin, varsinkin niitä jotka puhuvat myös ruotsia tai esim. saksaa tai espanjaa englannin lisäksi. Suomesta on myyty enemmän risteilypakettilomia ja muutenkin nykyisin on enemmän skandinaavivieraita.

IMG_9329.JPG

Mitä viisumeita laivalle töihin tuleva tarvitsee?

– Suomalainen ei tarvitse Schengen-viisumia vaan pelkän C1/D-merimiesviisumin USA:han, sillä useimmat laivat tulevat jossain vaiheessa Amerikkaan. Sen saa mistä tahansa Amerikan suurlähetystöstä kunhan on esittää Letter of Employment (LOE) –kirje meiltä, joka todistaa että sinut on hyväksytty laivalle töihin.

Mitkä kulut laivalle lähtijän pitää kustantaa itse?

– Haastattelun jälkeen pitää käydä lääkärintarkastuksessa, joka on vähän vaativampi kuin perinteinen merimieslääkärintarkastus. Suomessa on tietyt lääkärit, jotka hyväksymme. Viisumikulut ja lentokulut laivan lähtöpaikkaan tulee myös kattaa itse, oli kyseessä sitten Ruotsi taikka Australia. Paluulennon maksaja riippuu siitä mille osastolle päätyy. Ravintola- tai hyttihenkilökunta maksaa aina lennot itse. Guest Services –osastolla laiva maksaa lennot ensimmäisen menolennon jälkeen.

Minkälaista palkkaa laivalla saa?

– Esimerkiksi asiakaspalvelutiskillä palkka alkaa noin 1 700 dollarista per kuukausi, joka kuulostaa pieneltä mutta ylenemismahdollisuuksia on monia. Toisaalta laivalla ei ole mitään juoksevia kuluja, kun hytti ja ruokailut kuuluvat ilmaisetuihin. Hyttiemännillä peruspalkka on alhaisempi, mutta he saavat asiakkailta tippejä. Muissa asemissa palkka on isompi, mutta siihen ei yleensä tule päälle tippejä.

Miten verotusasiat hoituvat laivalla?

-Laivayhtiö ei pidätä tuloista veroja, ellei ole USA:n kansalainen. Laivamme ovat mm. Bahaman ja Liberian lipun alla. Jos on Suomen kansalainen ja maasta pois yli 6 kuukauden ajan, Suomi ei myöskään pidätä veroa.

Minkälaisilla sopimuksilla töitä tehdään?

– Hyttiemännät ovat töissä 6 kk putkeen, sitten 6 viikkoa palkattomalla lomalla. Ravintoloissa tehdään 6-8 kk töitä, sitten ollaan 8 viikkoa palkattomalla lomalla. Esimiestehtävissä ollaan 4 kk töissä ja sitten 2 kk lomalla, jolta ajalta saa myös palkkaa. Esimiestehtävissä pysytäänkin yleensä kauan kun niihin kerran päästään.

Onko sopimuksen aikana vapaapäiviä?

-Ei ole vapaapäiviä, mutta töissä ollaan esimerkiksi klo 8-12, sitten on 5 tuntia vapaata, ja sitten tehdään vielä iltavuoro klo 17-21. Satamissa on aikaa mennä ulos.

Minkä ikäisiä ihmisiä karibianristeilijöillä on töissä?

-Se vaihtelee paljon, 21-vuotiaasta ylöspäin. Guest Services Managerit ovat noin 27-46-vuotiaita. Jotkut hyttiemännät ovat olleet tosi kauan meillä töissä, 20-25-vuotta.

Teksti: Mirva Lempiäinen

Kuvat: Mirva Lempiäinen ja haastateltavien kotialbumit

Lisätietoa laivatyöskentelystä:

allcruisejobs.com

cruiseserver.net

onespaworld.com

Blogi- ja mediakirjoituksia laivatyöskentelystä:

http://zerototravel.com/paid-to-travel/how-to-get-a-job-on-a-cruise-ship

www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/373457-14-tunnin-paivia-ja-huulipunapakko-tallaista-on-tyo-karibian-loistoristeilijalla

E-kirjoja aiheesta:

How to Get a Job On Board Cruise Ships (Derek Baron ja Liz Aceves)

Get a Cruise Ship Job (Neil Maxwell Keys)

 

Advertisements

My Big Russian Media Debut!

Check this out – I’m famous in Russia! Woohoo!

Okay, well maybe not that famous, but at least a little bit – a translated version of my article about travel writing was published today in a Russian travel website called Arrivo. Apparently the website gets about one million unique visitors a month, so not too shabby! I would guess that’s just a few more than what my blog gets. 😉

You can get a general idea of the gist of the article if you read it with Google Chrome, as the browser does an automatic translation.

Or better yet, you can read the original English-language version here, as the article was first published by 219 Magazine, a publication of my alma mater, the CUNY Graduate School of Journalism.

Screen Shot 2015-04-17 at 10.11.53 AM

Screen Shot 2015-04-17 at 10.12.29 AM

For those of you that can read Russian, you’ll notice that the English version is organized slightly differently. In the words of the translator, Ivan Kuznetsov, “It’s not a word-to-word translation, but that way it sounds better in Russian. We changed it a bit: made it shorter, mixed myths and truths and your personal story, which was originally in the beginning, as your quotes.”

And how did I get to be published in Russia? Easy. All I did was host Ivan, a Russian guy, through Couchsurfing.com in Finland for one night back in the summer of 2012.

Ivan recently emailed me that he was on the path to becoming a travel writer himself, partly due to being inspired by my example! And he asked if he could translate this article of mine for Arrivo, one of his clients.

Those of you that speak Russian can learn more about Ivan from his traveler profile, also published on Arrivo. He also has a personal blog that is partly in English: www.kunavithewriter.com.

And here’s a picture of me and some friends with Ivan (who is wearing glasses) from his trip to Finland in 2012, when we went to visit the eco-village of Livonsaari near Turku. That was a fun day and we definitely saw some alternative ways of living – including a family with young kids that was happy to have no running water. They just bathed with buckets in order to save water and eventually the planet. That sounds all fine and dandy in the summer time, but the Finnish winters can be pretty harsh! Brrrr. But of course they had a sauna that makes it slightly better…

SAM_8884

SAM_8893There was another woman building a giant wooden house for herself in the forest, after being tired of living in a “kota” for three summers – kota is a Finnish teepee of sorts. And there was another lady building a house with huge windows that allow in as much sunlight as possible.

SAM_8902

Speaking of alternative life choices: It turns out that Ivan’s life totally turned around after this visit to Turku and the eco-village!  Though not in the way you would expect (nope, he didn’t move to the woods to be a hippie). Instead Ivan met a Polish guy at the eco-village who told him about the European Voluntary Service (EVS) program and he decided to apply for the program himself.

Here’s what Ivan wrote to me a year later from Italy:

“I would like to thank you very much for this unexpected tour to this village.I mean, this day in Turku with you and your friends really changed my life. My main goal was Stockholm, it was cool, but nothing amazing happened there. Turku was on the way to Helsinki, but many things happened.

The story behind is that after this day in Turku I thought about my life for the rest of the summer. I decided to quit my office job, my rental apartment in Saint Petersburg which I never really liked, and go for traveling. While applying for the EVS I discovered many new things and possibilities for budget travels, like Help Exchange and WWOOF, and many others.

Now I am a volunteer in an environmental education center in a small city or better to say a village – Lamon, in Dolomites mountains, about 100 km from Venice. We do workshops for kids, learn local nature, meet local people, learn Italian and just have a lot of fun. The place is very beautiful. Mountains around. I have never been in such a nice place. I love Italy very much. We already visited south of the country – Napoli (which is just a crazy city, in some ways even more crazy than New York!) and we are planning to go to Toscana the next weekend.

After the EVS I am planning to go to South America for at least one more year to travel, to learn Spanish and to collect material for my new book. Actually, my new book is writing itself just here in Italy. But this is only the beginning! Okay, it going to be a long letter. I just want to wish you good luck, to send a picture from my window now and to say that I miss Finland, north, nature and people very much.”

Here’s the picture he sent me. Not a bad outcome for a night of Couchsurfing in Turku! And cool that it lead to my Russian media debut as well. Life can be pretty surprising sometimes. 🙂

Dolomites

Want to be a travel writer?

Are you an aspiring travel writer or would you just like to know what life is like when the whole world is your office? Click here to read the article I wrote about the ins and outs of travel writing for 219 Magazine, published by my alma mater CUNY (The City University of New York Graduate School of Journalism).

The article can also be read in a different format on Medium.com.

Hope you like it and find it useful!

Picture 2

Five Reasons Why Digital Nomads Should Live in New York

You may have heard the term “digital nomad” before. Basically a digital nomad is a 21st Century creature much like myself: a person who is highly mobile and makes a living through working remotely. With no physical office to trek to every morning, I can choose to live anywhere – or nowhere, if I feel like it.

Out of all the world’s cities, I have selected New York as my base.

Times Square

I first moved here in 2004, and altogether have spent about six years in the City of all Cities since then. The rest of the time I’ve been roaming around the world: Australia, Asia, Latin America, Europe, Africa. My trips away from NYC have varied from a couple of months to even a year at a time. But no matter how far I’ve ventured, I’ve always found myself back in NYC sooner or later. It truly is the best place in the world to call home! I am always excited to come back here, so homecoming blues is a foreign concept to me nowadays.

nightsky

But despite what you might think, there aren’t a whole lot of other digital nomads using this megalopolis as their home base. Most seem to set up their mobile offices in places like Chiang Mai, Thailand, or Playa del Carmen, Mexico. I suppose that is mostly because of the lower living costs of developing countries (and the eternal sunshine of these spots…).

Well, I can’t blame these kids, but I sure can think of multiple reasons why more digital nomads should live in New York City instead. (Not counting the obvious: New York is the center of the world’s media and definitely one of the most exciting cities in the world.)

Here are my TOP 5 reasons.

1. New York just might be the most multicultural place on this earth

As a globetrotter with precious memories from 60+ countries, I tend to get nostalgic for at least five countries/cultures per day. I may simultaneously miss Bolivia, Laos, Korea, Nicaragua and Senegal. Luckily New York has people from all over the world who have formed lively communities here – some 110 different languages are spoken in the borough of Queens alone. So whenever the mood strikes, I can head over to Korea Town, Little Ecuador or Little Senegal to ease up my reverse-homesickness. Easy peacy! A normal New York day for me is one where I use 3-4 languages, hear music ranging from reggaeton to Irish folk tunes, wander from a Latin area to a Chinatown (of which there are three in New York) and chat up some strangers from exotic lands. I often feel like I’m traveling, even when I haven’t left the city borders. Amazing.

2. You can get all your favorite foods in New York

pupusaEvery country I’ve traveled to has left some kind of a mark on my culinary palate: it’s because of my recent trip to El Salvador that I now love pupusas, both home made and those from street stalls (pictured above), and I still yearn for Mexico City’s tacos that I tasted in 2009. My Korean trip would not have been complete without daily helpings of kimchi and bibimpab, and the Senegalese yassa sauce was so delicious I want to learn to make it. The good news is most of these foods can be bought in New York. All it takes is a trip to some far-flung ethnic neighborhood, and you’ll get all your favorite cuisines from the world over. No passport needed.

3. New York is inspirational

A few months ago I attended the Social Good Summit and the Global Citizen Festival in Manhattan and learned a ton about the problems plaguing the world today. More importantly, I learned about the solutions. That’s the beauty of the city: whenever I have extra time on my hands, there’s no shortage of lectures and networking events to attend, and most are free of charge. My favorites are the speeches organized by the Open Society Foundations, as you also get served a tasty lunch. Can’t beat that, free nourishment for both the body and the mind. In my spare time I also attend lectures about the future of journalism and the art of travel writing. I meet other writers, get inspiration for new stories and improve my craft. Love it!

4. New York is affordable

Sunset Park

I know what you are thinking – “what is this girl talking about? New York is the most expensive city in the US!” Sure, the city is pricey based on the statistics, but make no mistake – there are always deals to be had in this town. I might even go so far as to suggest that New York has more deals than any other place in the world. In midtown Manhattan there’s always a $1 pizza slice war going on, and in Brooklyn you can find neighborhoods where beauty salons charge $12 total for a manicure and pedicure. Happy hours are abundant, as are $10-15 three-course dinner specials in Thai restaurants. Taxis cost a fraction of those in Europe. Even rent gets down to affordable levels once you leave Manhattan. Queens, Brooklyn, the Bronx and New Jersey just across the East River all have affordable housing options and fast public transportation into Manhattan. Plus with all the free events going on, who has time to spend money in this city? I find that I spend relatively little money in New York, considering how much fun I have here every week.

5. New York has great flight connections

Digital nomads need good flight connections and many airports options – and New York City has three airports in its proximity. Bargain hunters can score roundtrips to Europe for $400-500, and one-ways to Central America can be bought for as low as $150 on Spirit Airlines. And getting to the airport doesn’t break the bank either: New York has the world’s only 24-hour subway system (as far as I know), so you can take the train to the airport at all hours of the day.

Convinced yet? Let me know if you are a digital nomad contemplating moving here! It would be great to have more world traveler friends in New York. 🙂

It’s been a year since Sandy turned me into a breaking news reporter

Today it has been exactly a year since Super Storm Sandy ravished the lives of New Yorkers and many others on the Eastern Seaboard. My Facebook feed has been full of commemorative status updates and links. I checked out a few of the articles and photos, including this story of a man who lost his life partner and every photo of him in the storm. Heartbreaking.

I was lucky last year in that my part of Brooklyn wasn’t really affected by the storm. Instead, I experienced Sandy from a different standpoint – I was covering it for Finnish media. The stories I wrote were published in Helsingin Sanomat, Finland’s biggest newspaper for whom I’ve written a number of travel stories, such as this one about the Trans-Siberian vs. The Indian Pacific.

The first call from the newspaper came on Monday morning, and the storm was due to hit that night. The paper had already found a photographer for me to work with, and they said they’d need a story about how New Yorkers were preparing for Sandy. And they would need it in about three hours. On top of that, they wanted me to find some Finns to interview, if possible.

Not going to happen, I thought – what are the odds I would find Finnish people wandering the streets of downtown on such short notice? The times I run into Finns in New York are few and far between anyway.

But the universe was on our side: as soon as photographer Kaisa Rautaheimo and I arrived downtown in our prospective cabs, we bumped into a Finnish couple! It truly felt like a small miracle. The couple, consisting of a Finnair pilot and his common-law wife, agreed to be interviewed. We got some great quotes from them about how they were stranded in New York as the airport was closed.

“Overall the feeling is peaceful, there’s no panic,” they said at the time. “We’re taking this as an adventure.”

We also found a number of other New Yorkers willing to give us a quick quote, and I rushed home to type up the story. Mission accomplished! For the rest of the night I huddled in a friend’s apartment, anxiously waiting for the storm of the century. The next day the newspaper in Finland ran three different versions of my story in their various print editions.

Picture 10

Tuesday morning I woke up to another call from Helsingin Sanomat. They updated me on what the storm had done while I had been asleep – hundreds of thousands of people were without power in Manhattan, the bridges were closed. They asked me to go out to find three people affected by the storm and to interview them for a post-storm article. Again, they needed the story in 3-4 hours.

The morning was super chaotic as I was trying to figure out if there was a way for me to get to Manhattan to do the interviews. If the bridges were closed, there was no public transport and the cabs were all taken, what could I do? Magically a friend just happened to be driving into Manhattan, and had heard rumors about Brooklyn Bridge being open to private vehicles. It was and I got a ride – phew.

I met up with Kaisa at Times Square and we spent the next few hours taking cabs around Manhattan in search of people to interview. On 14th street and 8th Avenue we saw a crowd had gathered around an apartment whose front wall had fallen down. Very few restaurants were open, and the lines were long. Finally we interviewed a woman who had huddled all night in her dark apartment downtown, a man who had ridden his bicycle from Brooklyn to Manhattan to see the damage and a Lower East Side family whose whole building had lost power.

As Kaisa also didn’t have electricity in her downtown apartment, we rushed back to Brooklyn to get online to send our stories and photos to the paper. We called the editor as we were on our way back. I started writing the article in the cab but had to change it midway after getting more instructions from the editor. Yikes.

I remember sitting down at the desk to write and looking at the clock: the story is due in 45 minutes! The pressure was building but I knew I couldn’t let that get to me. Whenever I got too self-critical, I remembered the advice of Anthony Mancini, my features professor at the CUNY Graduate School of Journalism: “Don’t let the perfect be the enemy of the good.” So I just typed as fast as I could and told the stories exactly how they had been told to me. And phew, I finished the article right on deadline. That story, too, made the front page of the foreign section the next day.

Picture 12

It was only at that point, almost 20 hours after Sandy had hit, that I actually had time to start learning about what had happened. I felt fortunate that I had gotten away with hearing a few howling winds outside my window and seeing a few overturned trees.

And I felt really lucky I had been around to deliver the stories to Helsingin Sanomat. It was my first real foray into breaking news reporting and was great practice for what was to come about a month later – the Connecticut elementary school shootings. I covered that for another Finnish paper, Iltalehti. That to this day remains the hardest reporting assignment I have ever done for multiple reasons.I’m sure it would have been even more challenging, had I not had the Sandy experience fresh in my mind.

As terrible as the storm was for many people, it taught me that reporting breaking news is not as scary as I had imagined, and it’s something I actually enjoy. The feeling of having finished an article right before deadline is an endorphin high like no other.  And it felt great to be writing about something that actually mattered, rather than doing yet another hotel review (as fun as those are). By all account, Sandy was a big deal, and I’m happy to have written up a tiny piece of history.

Were you affected by Sandy in some shape or form?

Happy 90th birthday, Finnair!

Finnair, the trusty airline of my home country, is celebrating a big birthday this year. Only 10 years to go until the BIG 100! Woohoo! 🙂 In January Finnair was named the world’s safest airline in 2012.

While just five years ago I didn’t have any particular ties to Finnair,  nowadays I have quite a lot: in 2011, I was selected as one of the seven Quality Hunters bloggers traveling on Finnair for seven weeks. That gig saw me zoom from New York to Europe, Japan and India in my own personal record speed. I also now have a couple of friends who work at Finnair as flight attendants.

In addition, I’m a frequent contributor to Blue Wings, Finnair’s in-flight magazine, where I’m currently in charge of compiling the monthly calendar of events. So if you are flying with blue and white wings anytime soon, check out my event recommendations under the “This Month Around the World” pages. My favorite event for this month is the breakfast buffet festival for monkeys in Lopburi, Thailand. Would love to check it out one day. 🙂

Picture 5

With all these Finnair connections I’ve got going on, it was only suitable that Blue Wings asked me to write an article about Finnair’s 90th birthday – but to do it from the perspective of the passengers. Without the passengers, there would be no Finnair. So back in July I spent a day at the Helsinki Airport interviewing families and individuals for the story (and visiting the Book Swap that I helped create!). The point of the article was to show who flies with Finland’s national airline, and what they think about it.

Though I had to get up super early to get to the airport by the time the 6 a.m. rush starts, it was a really fun day of reporting. I was roaming around the airport together with photographer Tuomas Kolehmainen and our Finnair liason Markku Remes. Markku and I worked together during the Quality Hunters project too, so it was nice to catch up again. We met tons of interesting people, from international business men to Croatia’s official athletic team and Finland-loving Japanese tourists.

And here’s the result! The article is a pretty cool-looking three-page spread in the November issue of Blue Wings that is just now hitting the seat-back pockets of every Finnair flight from Hong Kong to New York. So if you are flying with the airline this month, keep an eye out for my story and my calendar. You can also read the latest issue online here (scroll to pages 24-25 for the birthday story that is pasted below, and to pages 64-65 for the start of my events listings. Just so you know – “sivu” means page in Finnish.). Hope you like reading the story as much as I liked reporting it!

Picture 6

Picture 4Picture 7

Have you flown with Finnair? What was your experience like?

Inspiration and desperation at the Social Good Summit and Global Citizen Festival in New York

Last week was truly something else – I learned more than I ever dreamed possible about various problems currently affecting the world: extreme poverty, funky-sounding but terrible tropical diseases like hookworm, global warming, infant mortality, malaria, lack of education for girls…. Phew! Needless to say, my brain was running on information overload after receiving all of this info from two NYC events: the three-day Social Good Summit held at the 92Y, and the one-day Global Citizen Festival in Central Park. These happenings were the source of a lot of inspiration (extreme poverty is on its way out!), but also desperation: so much to do, so little political will to do it!

I attended the Social Good Summit, organized by the UN Foundation and Mashable, mostly to report on the latest climate change news for The Interdependent.com. To read my article on how social media is playing a role in the fight against global warming, click here.

Picture 6

Picture 10

During these two eye-opening events I also saw a ton of celebrities, like Al Gore, Alicia Keys, Will.i.am, the drummer and bassist of Linkin Park, George W’s daughter Barbara Bush and my favorite reality TV star, Ernesto Arguello from NBC’s short-lived show Ready for Love. I even got a photo taken with him! 🙂

ErnestoArguello, who is a “humanitarian entrepreneur” according to his Twitter account, spoke at the summit because of something you see in this photo. The yellow belt he is wearing is the symbol of Snap2Live, a “life-saving fashion statement” campaign that promotes seat belts and traffic safety. Sadly enough, car crashes are currently the leading reason of death for children worldwide. Someone dies on roads every 6 seconds: a million of the victims are children. With 70 percent of its profits going to the Road Safety Fund, Snap2Live supports the UN’s “Decade of Action for Road Safety.”

Ernesto1

Discussing new energy initiatives are singer Will.i.am and Jessica O. Matthews, CEO of Uncharted Play. They spoke at a panel called “Sustainable Energy and Global Youth: Making a Complex Issue Fun and Accessible for a Measurable Difference.” After having been kicked around for 30 minutes, the ball that Matthews designed can generate up to three hours of electricity.

Will.i.am

Linkin Park’s bassist Dave Farrell was at the Social Good Summit to to promote “Recharge.” This new climate change-influenced videogame is part of the band’s “Power the World” campaign, which supports the UN’s Sustainable Energy for All initiative.

Farrell

Al Gore, the former U.S. vice president, revealed his latest campaign, “What I Love,” a multimedia exhibit that makes climate change a personal matter. The site lets you choose things you couldn’t live without and explains how those things are threatened by global warming.

Gore

On Saturday, a few days after the Social Good Summit ended, some 60,000 New Yorkers and visitors attended the Global Citizen Festival in Central Park. Here I am with my friend Faviola, who scored us two of the free concert tickets given through the website. The fundraising day featured a collection of well-known artists: Kings of Leon, Alicia Keys, John Mayor and Stevie Wonder. We were all the way in the back and could only see the performers as ant-size on stage, but it was still good times for a great cause!

ConcertAlicia KeysMayor

Did you by any chance attend the Social Good Summit and/or the Global Citizen Festival live or via the Internet? What did you think?